Hurmaava kirja

Luin kirjan, joka hurmasi ja sai hyvälle tuulelle. Sanna Tahvanaisen Pikkumusta kertoo Coco Chanelista, josta tiedän aika paljon elokuvien, elämäkertojen ja aikakauslehtien juttujen perusteella. Sanna Tahvanaisen tyyli, tapa kirjoittaa, sykähdytti ja teki Pikkumustasta lukuelämyksen.

En tiedä, mikä kirjan tapahtumista tai kuka henkilöistä oli fiktiota/faktaa, muttei se haitannut ollenkaan. Coco on kuvattu ulkonaisesti viileäksi ja hallituksi mutta lukija pääsee kirjassa hänen päänsä sisäpuolelle. Päähenkilö muistelee itsekseen kurjaa lapsuuttaan vaikkei kerro siitä kenellekään. Unet paljastavat myös hänestä inhimillisiä ja tunteellisia puolia.

Pikkumustassa Coco on jo kuuluisa ja rikas. Hänen suuri rakkautensa "Boy" on kuollut, mutta rakastajat vaihtuvat prinssistä runoilijaan ja herttuaan. Coco matkustaa Italiaan ja Englantiin ja jahdin kyydissä paikkoihin, joissa rikkaat ja hemmotellut viihtyvät. Kirjan lopussa hän matkaa jopa Hollywoodiin. Hän tuntee kaikki, ja kaikki tuntevat hänet. Coco on itsenäinen ja vapaa, ja kaikki mitä hän koskee, muuttuu kullaksi.

Viihdyttävää oli lukea 1920-luvun pariisilaisista seurapiireistä ja siitä, miten Coco sai ideoita vaatteisiinsa. Hän oli luova samalla tavalla kuin tuntemansa taiteilijat, mutta käytännöllisyys oli hänen tärkein ohjenuoransa. 

Runoilija Pierre Reverdy on ollut todella olemassa (googlasin), vaikken tiedä, oliko hän todella Coco Chanelin rakastaja. Pikkumustassa Coco laittaa hänet keksimään "maksiimeja", joita hän pudottelee medialle omissa nimissään. Näitähän olivat mm. "Nainen voi olla hieno mutta ei koskaan olla liian tyylikäs", "Muoti on sitä varten, että se menisi pois muodista" ja "Suuri rakkaus on kärsimystä."

Kaiken kaikkiaan Pikkumustasta jäi kepeä ja ylellinen olo. Ja hauskakin se oli; jostain syystä mieleeni tuli sekä äskettäin näkemäni Absolutely Fabulous (Edina ja Patsy koheltamassa Lontoossa ja Nizzassa) ja Muumit Rivieralla  -elokuva.

Itämeren Auri lumosi

Olen pitkään ja hartaasti, säästellen, lukenut Johanna Valkaman rautakauden Pohjolaan sijoittuvaa romaania Itämeren Auri. Miten viehättävä, mielenkiintoinen ja taidokkaasti kirjoitettu kirja! Syvä ja salaperäinen kuin suolampi ja raikas kuin merituuli!

Auri on parantajien ja tietäjien sukua ja itsekin sellaiseksi mielivä. Hän kerää luonnosta parantavia yrttejä ja osaa loitsia. Mutta sitten rakkaus tulee komean viikingin hahmossa ja sotkee suunnitelmat. Onko Aurin valittava vai voiko rakkauden ja elämänkutsumuksen kenties yhdistää?

Johanna Valkama on tutkinut taustat hienosti. Mikä valtava tietomäärä kerronnasta näkyykään! Mutta ei  kuitenkaan osoittelevasti vaan siten, että rautakauden ajan miljööt ja ihmisten arki ja juhla tarkasti ja uskottavasti piirtyvät lukijan eteen. Ja mahtava luonto ja sen maaginen vaikutus on kuvattu elävästi ja eri aisteihin vetoavasti. Lukija tuntee itsensä rautakauden ajan nuoreksi Auriksi, joka kuuntelee saraheinien kahinaa ja tuntee meren pärskeet kasvoillaan.

Kirja oli niin ihanan suomalainen. Entisenä äidinkielen opettajana viehätyin muinaisen luonnonuskonnon kauniista kuvauksesta. Aurin matkatessa Itämerta pitkin muualle Pohjolaan myös skandinaavinen mytologia tulee tutuksi. Ja onhan kirjassa varhaisen kristillisyyden edustajakin, jota muut säälittelevät, koska hänen jumalansa on kuollut.

Itämeren Auria voi lämpimästi suositella. Nuoren päähenkilönsä vuoksi kirja sopii myös nuoremmille lukijoille. Arvonsa tuntevasta ja syvästi elävästä Itämeren Aurista on hyväksi roolimalliksi kaiken ikäisille!