Laskin, että toisessa dekkarissani Laulu taivaansinisestä kukasta mainitaan 180 eri kukan nimeä, mikä on täysin tietoista. Esikoisdekkarini lumen ja jään vastapainoksi halusin jotain elävämpää, ryöppyävämpää, joten päädyin kesään ja kukkasiin.
Kirjan henkilöilläkin, Metsäniitun koulun opettajilla, on kukkanimet: Iiris, Vuokko, Minttu, Jasmin, Mimosa, Marketta, Kanerva, Selja, Viola, Aarni, Jalava, Vesa, Alpi ja Timo(tei). Useaan nimeen liittyvä legenda tulee kuvatuksi. Ja taustalla häämöttää tietysti tarina tulipunaisesta rakkauden ja intohimon kukasta.
Dekkarini puutarhoissa kasvaa erilaisia kukkia: japanilaisessa puutarhassa hillitysti, kiinalaisessa fengshui-periaatteen mukaisesti. Aavan siskolla on kuutamopuutarha, Vuokolla vaaleanpunainen. Aarnin puutarha on tummanpuhuva, Marketalla on kodissaan viidakko. On ruusupuutarhaa ja noidan puutarhaa. Niityllä, ojanpientareilla ja metsässä kasvaa luonnonkukkia, joista kirjassa valmistetaan salaperäisiä kukkauutteita. Ikebanaa harjoitetaan, ja luonnonkasveja kerätään teeksi. Orvokista puristetaan taikapisaroita Kesäyön unelma -näytelmässä. Kun Juhannusyön uni vaihtuu kirkuvien noitien Macbethiin, myös viattomat kukat muuttuvat pahoiksi ja myrkyllisiksi.
Ja sitten on vielä se tärkein kukka: taivaansininen kukka. Se kuvastaa jotain sellaista, mitä ihminen kaipaa muttei voi saavuttaa, ainakaan tässä elämässä. Näkymätöntä, joka pakenee. Tai ehkä sittenkin jossain: taivaansinisen kukan voi kohdata unessa.
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Lumisadetta, kolmioita ja ympyröitä
Se, että olen aina rakastanut lumisadetta ja lumiaiheista kirjallisuutta, näkyy esikoisdekkarissani Lumiprinsessa ja taikaympyrä. Tapahtumat käynnistyvät elokuussa, mutta talvi on keskeisten tapahtumien vuodenaika. Lumisateeseen, varsinkin ensilumeen ja hitaasti putoilevaan lumeen, liittyy mielestäni jotain maagisen kaunista, meditatiivista. Siksi halusin lumen mukaan kirjaan. Kirjan nimi "lumiprinsessa" viittaa useaan henkilöön. Ensinnäkin lumiprinsessa on Dolores, joka odottaa lumeen hautautuneena kuin prinsessa Ruusunen, että prinssi tulisi ja suutelisi hänet eläväksi. Myös Minerva on lumiprinsessa. Ja sitten ajattelin, että tavallaan Aavakin on jähmettynyt lumiprinsessaksi, koska hän on haudannut muiston rakkaudestaan lumen peittoon. Myös Ravelin sävellys Pavane kuolleen prinsessan muistolle näkyy kirjan nimen taustalla.
Dekkarissani on kaikenlaisia kuvioita. Kolmio mainitaankin eräässä Aavan unessa. Myös henkilöt muodostavat lukuisia triangeleita:
Aava-Mikael-Dolores
Lasse-Dolores-Mikael
Jani-Tuuli-Roope
Jani-Sini-Roope
Jani-Tuuli-Alex
Alex-Jani-Roope
Sini-Tuuli-Annastiina
Sini-Jani-Brigid
Ama-Brigid-Gaia
Sini-Jani-Brigid
Minerva-Jani-Gaia
Gaia-Jani-Brigid
Neljä elementtiä vesi, tuli, ilma, maa muodostavat neliön ja akashalla lisättynä pentagrammin.
Mutta dekkarin tärkein muoto on tietysti nimessäkin näkyvä taikaympyrä, joka on monen asian vertauskuva.
Taikaympyrän voi kirjassani liittää taikuuteen ja magian harjoittamiseen, kristinuskoon, joogaan, sykliseen aikakäsitykseen mutta myös aurinkoon ja rakkauteen, joka vangitsee rakastuneen taikakehäänsä. Kirjassa se liittyy myös vuodenkiertoon, kun liikutaan pimeästä valoon, konkreettisesti ja vertauskuvallisesti.
Dekkarissani on kaikenlaisia kuvioita. Kolmio mainitaankin eräässä Aavan unessa. Myös henkilöt muodostavat lukuisia triangeleita:
Aava-Mikael-Dolores
Lasse-Dolores-Mikael
Jani-Tuuli-Roope
Jani-Sini-Roope
Jani-Tuuli-Alex
Alex-Jani-Roope
Sini-Tuuli-Annastiina
Sini-Jani-Brigid
Ama-Brigid-Gaia
Sini-Jani-Brigid
Minerva-Jani-Gaia
Gaia-Jani-Brigid
Neljä elementtiä vesi, tuli, ilma, maa muodostavat neliön ja akashalla lisättynä pentagrammin.
Mutta dekkarin tärkein muoto on tietysti nimessäkin näkyvä taikaympyrä, joka on monen asian vertauskuva.
Taikaympyrän voi kirjassani liittää taikuuteen ja magian harjoittamiseen, kristinuskoon, joogaan, sykliseen aikakäsitykseen mutta myös aurinkoon ja rakkauteen, joka vangitsee rakastuneen taikakehäänsä. Kirjassa se liittyy myös vuodenkiertoon, kun liikutaan pimeästä valoon, konkreettisesti ja vertauskuvallisesti.
maanantai 21. maaliskuuta 2016
Lunta ja jäätä, kukkia ja puutarhoja
Toinen dekkarini Laulu taivaansinisestä kukasta on siis ilmestynyt. Upea tunne: olen kirjoittanut kaksi kirjaa. Lumiprinsessa ja taikaympyrä liikkui lumen ja jään aihepiireissä, Laulu taivaansinisestä kukasta kukkien ja puutarhojen maailmassa. Molemmissa rikoksia ratkoo seniorietsivä Aava Meri. Kirjoilleni on yhteistä myös se, että niissä on paljon viittauksia toisiin kirjoihin, samoin kuin sitaatteja.
Lumiprinsessa ja taikaympyrä -kirjassa eräänlaisena subtekstinä (toivottavasti käytän termiä oikein :D) on Andersenin satu Lumikuningatar, jota myös varioidaan (on lumen alla nukkuva lumiprinsessa ja lumikuninkaaksi muuttuva lumikuningatar). Seuraavat romaanit ja kirjailijat mainitaan nimeltä: Marja-Liisa Vartio (jonka eräs uninovelli inspiroi paria kirjan unenomaista lentokohtausta), Goethe, Sholohovin Hiljaa virtaa Don, Anna Karenina, Sota ja rauha, Madame Bovary, Humiseva harju, Sydämen kuolema, Kotiopettajattaren romaani, Vihreän delfiinin maa, Balzac, Hemingway, Mika Waltari, Antti Holman Järjestäjä, Leena Lehtolaisen Kuusi kohtausta sadusta, Sami Majalan Riivaaja, Kawabatan Lumen maa, Hoegin Lumen taju, Itkosen Lumilyhdyn valossa, Iveyn Lumilapsi, Ferminen Lumi, Katja Ketun Kätilö.
Lisäksi olen Lumiprinsessa ja taikaympyrä -dekkarissa lainannut seuraavia kirjailijoita: George Orwell, Minna Eväsoja, Eino Leino, Viljo Kajava, Fermine.
Laulu taivaansinisestä kukasta -dekkarin subtekstinä on Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta -romaani. Muita kirjallisia viittauksia ovat Shakespearen Othello, Kesäyön unelma ja Macbeth, T. S. Eliotin Autio maa (jota myös siteerataan), Leena Lehtolaisen Sukkanauhatyttö, Agatha Christie, Sirkka Turkka (pieni pätkä runosta), Stendhal, Montaigne, Chateaubriand, Zola, Byron, Dickens, Keats, Shelley, J. H. Erkko, Maria Langin Murhaaja ei valehtele yksinään, Georg Traklin Sielun öinen siivenisku (jota myös lainataan), Andersenin Ruusunhaltija, du Maurierin Rebekka, Amy Tannin Ilon ja onnen tarinat, Evelyn Waughin Mennyt maailma.
Laulu taivaansinisestä kukasta -kirjassa mainitaan myös monia kirjallisuuden henkilöitä: Kirke, Kalypso ja Nausikaa (Odysseia), Ottilia (Vaaliheimolaiset), Lydia (Rakkaudesta Lydiaan), Carmen, Marguerite (Kamelianainen), Homsantuu (Työmiehen vaimo), Ellen Olenska (Viattomuuden aika), Anna Sergejevna (Nainen ja sylikoira), Siniparta, Klaus, Louhikon herra, Jago, lordi Voldemort, Darth Vader.
Yhteistä molemmille dekkareilleni ovat myös itse kirjoittamani runot ja loitsut sekä viittaukset kreikkalaisiin (ja roomalaisiin) jumaliin, joita ovat Thanatos, Morfeus, Eros ja Apollon (Lumiprinsessa ja taikaympyrä -dekkarissa) sekä Dionysos, Pan, Hestia, Kore ja Hekate (Laulu taivaansinisestä kukasta -dekkarissa). Apua, mistä moinen ylevämielisyys? No, kaikki vain putkahti alitajunnasta. Ja vastapainoksi on sitten hieman huumoria, jotten aivan tosikolta vaikuta. :D
Lumiprinsessa ja taikaympyrä -kirjassa eräänlaisena subtekstinä (toivottavasti käytän termiä oikein :D) on Andersenin satu Lumikuningatar, jota myös varioidaan (on lumen alla nukkuva lumiprinsessa ja lumikuninkaaksi muuttuva lumikuningatar). Seuraavat romaanit ja kirjailijat mainitaan nimeltä: Marja-Liisa Vartio (jonka eräs uninovelli inspiroi paria kirjan unenomaista lentokohtausta), Goethe, Sholohovin Hiljaa virtaa Don, Anna Karenina, Sota ja rauha, Madame Bovary, Humiseva harju, Sydämen kuolema, Kotiopettajattaren romaani, Vihreän delfiinin maa, Balzac, Hemingway, Mika Waltari, Antti Holman Järjestäjä, Leena Lehtolaisen Kuusi kohtausta sadusta, Sami Majalan Riivaaja, Kawabatan Lumen maa, Hoegin Lumen taju, Itkosen Lumilyhdyn valossa, Iveyn Lumilapsi, Ferminen Lumi, Katja Ketun Kätilö.
Lisäksi olen Lumiprinsessa ja taikaympyrä -dekkarissa lainannut seuraavia kirjailijoita: George Orwell, Minna Eväsoja, Eino Leino, Viljo Kajava, Fermine.
Laulu taivaansinisestä kukasta -dekkarin subtekstinä on Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta -romaani. Muita kirjallisia viittauksia ovat Shakespearen Othello, Kesäyön unelma ja Macbeth, T. S. Eliotin Autio maa (jota myös siteerataan), Leena Lehtolaisen Sukkanauhatyttö, Agatha Christie, Sirkka Turkka (pieni pätkä runosta), Stendhal, Montaigne, Chateaubriand, Zola, Byron, Dickens, Keats, Shelley, J. H. Erkko, Maria Langin Murhaaja ei valehtele yksinään, Georg Traklin Sielun öinen siivenisku (jota myös lainataan), Andersenin Ruusunhaltija, du Maurierin Rebekka, Amy Tannin Ilon ja onnen tarinat, Evelyn Waughin Mennyt maailma.
Laulu taivaansinisestä kukasta -kirjassa mainitaan myös monia kirjallisuuden henkilöitä: Kirke, Kalypso ja Nausikaa (Odysseia), Ottilia (Vaaliheimolaiset), Lydia (Rakkaudesta Lydiaan), Carmen, Marguerite (Kamelianainen), Homsantuu (Työmiehen vaimo), Ellen Olenska (Viattomuuden aika), Anna Sergejevna (Nainen ja sylikoira), Siniparta, Klaus, Louhikon herra, Jago, lordi Voldemort, Darth Vader.
Yhteistä molemmille dekkareilleni ovat myös itse kirjoittamani runot ja loitsut sekä viittaukset kreikkalaisiin (ja roomalaisiin) jumaliin, joita ovat Thanatos, Morfeus, Eros ja Apollon (Lumiprinsessa ja taikaympyrä -dekkarissa) sekä Dionysos, Pan, Hestia, Kore ja Hekate (Laulu taivaansinisestä kukasta -dekkarissa). Apua, mistä moinen ylevämielisyys? No, kaikki vain putkahti alitajunnasta. Ja vastapainoksi on sitten hieman huumoria, jotten aivan tosikolta vaikuta. :D
maanantai 7. maaliskuuta 2016
Viisaita kirjoja
Lukeminen on taas maistunut! Olen käynyt keskustelua neljän kirjan kanssa ja virkistynyt. Suomalaisen, hollantilaisen, englantilaisen ja amerikkalaisen. Oliko kirjoilla jotain yhteistä?
Markku Envallin kirjat olen lukenut kaikki. Uusin on nimeltään Paperihaarniska, jota nimitetään fragmenttikokoelmaksi. Katkelmia eli kärjistettyjä ajatuksen katkelmia, jotka jo hetkessä vaihtuvat toisiin. Ajatuksia uskonnosta, politiikasta, avioliitosta, rakkaudesta, taiteesta, kirjallisuudesta, kirjoittamisesta, lasten kasvatuksesta, vanhenemisesta, kuolemasta. Mielenkiintoista ja ajatuksia lentoon laittavaa, vaikkei kaikesta olisikaan samaa mieltä. Nimi Paperihaarniska tulee käsittääkseni siitä, että vanhemmiten (miehen) rooli muuttuu ja muuttuu hauraaksi, kuin paperihaarniska.
Toinen kirja, joka on nostettu unohduksesta kuin Williamsin Stoner, on Ida Simonsin Tyhmä neitsyt. Se kertoo nuoresta juutalaisesta tytöstä, joka on hyvin tarkkanäköinen, hieman Sieppari ruispellossa -kirjan Holden Caulfieldin tapaan. Gittel on aikuisten oikullisuuden ja mielivallan armoilla, mutta selviää kuin ihmeen kaupalla, ehkä omanarvontunteensa takia. Tyhmä neitsyt kuvaa ajanjaksoa 1920-1930-lukujen Hollannissa. Tyyli on nautittavaa, kepeää ja humorististakin. Nuoren näkökulmasta tarkasteltuna vakavat ja oudotkin asiat muuttuvat kevyemmiksi, mutta lukija tietää, että tragedia odottaa nurkan takana. Kirjan esipuheesta selviää, että kirjailija Ida Simons joutui keskitysleirille mutta selvisi sieltä hengissä. Hänestä tuli kuuluisa konserttipianisti ja kirjailija. Tyhmä neitsyt ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1959. Tyhmä neitsyt viittaa Raamatun tarinaan tyhmistä ja viisaista neitsyistä. Gittelin suuresti arvostama herra Mardell varoittaa häntä tyhmän neitsyen kohtalosta, johon Gittel kuitenkin tuntee kohtalonyhteyttä.
Kate Atkinsonin Hävityksen jumala on Elämä elämältä -romaanin rinnakkaisteos. Rakastuin vaihtoehtoisia elämän todellisuuksia kuvanneeseen Elämä elämästä -kirjaan eikä Hävityksen jumala ole yhtään sen huonompi. Kate Atkinson on kyllä mestari, ja hänen kirjoissaan on kaikki, mitä romaanilta voi toivoa. On useiden sukupolvien ääniä, koskettavia kohtaloita, yllätyksiä, luontoa ja kaupunkia, rakkautta, vanhenemista ja kuolemaa. Hävityksen jumala -nimi viittaa päähenkilöön Teddy Toddiin, joka toimii hävittäjälentäjänä toisessa maailmansodassa mutta myös Ralph Waldo Emersoniin, jonka "Ihminen on jumala hävityksen keskellä" on mottona kirjan alussa. Minua viehättivät myös kirjan lukuisat sitaatit, joita oli Shakespearesta Keatsiin.
Sitaatteja on paljon myös Erica Jongin romaanissa Elä ja uneksi. Hesarin nuori kriitikko ei kovin paljon tykännyt kirjasta, mutta minä pidin. Ehkä pitää olla jo kuusikymppinen lukeakseen kirjan, jonka päähenkilö on niin ikään kuusikymmentä ja joka joutuu kasvotusten vanhenemisen ja kuoleman kanssa. Surullisia asioita käsitellään, väliin vakavasti, väliin humoristisesti. On mustaa huumoria, sarkasmia ja liioittelevaa, paisuttelevaa huumoria. Seksistä puhutaan siekailematta, mutta loppujen lopuksi päähenkilö Vanessa Wonderman oppii, että parasta on, jos rakkaus ja seksi ovat samassa paketissa. Elämässä on hyvä myös haaveilla, uneksia, eikä kaikkea tarvitse kokea. Kirjan alkuperäinen nimi on Fear of Dying, mutta mielestäni Elä ja uneksi on parempi. Kummatkin nimet viittaavat tietysti vuosikymmeniä sitten ilmestyneeseen Jongin kirjaan Lennä ja uneksi (Fear of Flying).
p.s. Eli oliko kirjoilla jotain yhteistä? Yhteinen nimittäjä oli viisaus, se tieto, että elämä on sotkuista luonteeltaan, ajasta ja paikasta riippumatta. Elämä ei kulje suoraan vaan pomppii ja hyppii sinne tänne, sivuun, taakse ja eteen. Elämästä ja kuolemasta selviää vain elämällä.
Markku Envallin kirjat olen lukenut kaikki. Uusin on nimeltään Paperihaarniska, jota nimitetään fragmenttikokoelmaksi. Katkelmia eli kärjistettyjä ajatuksen katkelmia, jotka jo hetkessä vaihtuvat toisiin. Ajatuksia uskonnosta, politiikasta, avioliitosta, rakkaudesta, taiteesta, kirjallisuudesta, kirjoittamisesta, lasten kasvatuksesta, vanhenemisesta, kuolemasta. Mielenkiintoista ja ajatuksia lentoon laittavaa, vaikkei kaikesta olisikaan samaa mieltä. Nimi Paperihaarniska tulee käsittääkseni siitä, että vanhemmiten (miehen) rooli muuttuu ja muuttuu hauraaksi, kuin paperihaarniska.
Toinen kirja, joka on nostettu unohduksesta kuin Williamsin Stoner, on Ida Simonsin Tyhmä neitsyt. Se kertoo nuoresta juutalaisesta tytöstä, joka on hyvin tarkkanäköinen, hieman Sieppari ruispellossa -kirjan Holden Caulfieldin tapaan. Gittel on aikuisten oikullisuuden ja mielivallan armoilla, mutta selviää kuin ihmeen kaupalla, ehkä omanarvontunteensa takia. Tyhmä neitsyt kuvaa ajanjaksoa 1920-1930-lukujen Hollannissa. Tyyli on nautittavaa, kepeää ja humorististakin. Nuoren näkökulmasta tarkasteltuna vakavat ja oudotkin asiat muuttuvat kevyemmiksi, mutta lukija tietää, että tragedia odottaa nurkan takana. Kirjan esipuheesta selviää, että kirjailija Ida Simons joutui keskitysleirille mutta selvisi sieltä hengissä. Hänestä tuli kuuluisa konserttipianisti ja kirjailija. Tyhmä neitsyt ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1959. Tyhmä neitsyt viittaa Raamatun tarinaan tyhmistä ja viisaista neitsyistä. Gittelin suuresti arvostama herra Mardell varoittaa häntä tyhmän neitsyen kohtalosta, johon Gittel kuitenkin tuntee kohtalonyhteyttä.
Kate Atkinsonin Hävityksen jumala on Elämä elämältä -romaanin rinnakkaisteos. Rakastuin vaihtoehtoisia elämän todellisuuksia kuvanneeseen Elämä elämästä -kirjaan eikä Hävityksen jumala ole yhtään sen huonompi. Kate Atkinson on kyllä mestari, ja hänen kirjoissaan on kaikki, mitä romaanilta voi toivoa. On useiden sukupolvien ääniä, koskettavia kohtaloita, yllätyksiä, luontoa ja kaupunkia, rakkautta, vanhenemista ja kuolemaa. Hävityksen jumala -nimi viittaa päähenkilöön Teddy Toddiin, joka toimii hävittäjälentäjänä toisessa maailmansodassa mutta myös Ralph Waldo Emersoniin, jonka "Ihminen on jumala hävityksen keskellä" on mottona kirjan alussa. Minua viehättivät myös kirjan lukuisat sitaatit, joita oli Shakespearesta Keatsiin.
Sitaatteja on paljon myös Erica Jongin romaanissa Elä ja uneksi. Hesarin nuori kriitikko ei kovin paljon tykännyt kirjasta, mutta minä pidin. Ehkä pitää olla jo kuusikymppinen lukeakseen kirjan, jonka päähenkilö on niin ikään kuusikymmentä ja joka joutuu kasvotusten vanhenemisen ja kuoleman kanssa. Surullisia asioita käsitellään, väliin vakavasti, väliin humoristisesti. On mustaa huumoria, sarkasmia ja liioittelevaa, paisuttelevaa huumoria. Seksistä puhutaan siekailematta, mutta loppujen lopuksi päähenkilö Vanessa Wonderman oppii, että parasta on, jos rakkaus ja seksi ovat samassa paketissa. Elämässä on hyvä myös haaveilla, uneksia, eikä kaikkea tarvitse kokea. Kirjan alkuperäinen nimi on Fear of Dying, mutta mielestäni Elä ja uneksi on parempi. Kummatkin nimet viittaavat tietysti vuosikymmeniä sitten ilmestyneeseen Jongin kirjaan Lennä ja uneksi (Fear of Flying).
p.s. Eli oliko kirjoilla jotain yhteistä? Yhteinen nimittäjä oli viisaus, se tieto, että elämä on sotkuista luonteeltaan, ajasta ja paikasta riippumatta. Elämä ei kulje suoraan vaan pomppii ja hyppii sinne tänne, sivuun, taakse ja eteen. Elämästä ja kuolemasta selviää vain elämällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)